Naisen vyötärönympärys ei saisi olla yli 80 cm. Mulla se seilaa 89-93:ssa enkä tiedä mitä siitä pitäisi ajatella. Kuolenko mä joku päivä koska mun vyötäröni on liian leveä? Mittasin tänään sokeriarvoni. Ne olivat täydelliset. Alle 5. Tällaiset pienet asiat saavat minut melkein helpottuneeksi.
Mutta siis. Mihin uskoa? Uskoako siihen että laihduin kymmenen senttiä 100 cm vyötäröstäni ja nyt olen jumittunut ~90 senttiin? Uskoako että se on hyvä asia? Onko se hyvä asia? Vai olenko jumittunut tähän toivoon ettei minun tarvitse alkaa rääkätä itseäni saadakseni toiset 10 cm pois.
Olen edelleen ylipainoinen. Katselin Seiskasta Miss XL-finalisteja ja osa_heistä_painaa_vähemmän_kuin_minä. He ovat siellä nimenomaan oman painonsa takia, he tuovat painonsa ja ulkonäkönsä eteen ja esiin ja valokeilan alle ja he painavat vähemmän kuin minä. Voiko paino todella jakautua eri tavalla eri ihmisissä? Minkä tyylinen minä olen? Ovatko vatsani ja reiteni kehoni kauhunhuuto jota en kuule, joka yrittää kertoa minulle että minun on pakko laihduttaa tai muuten kuolen? Jos joku aamu olen kuollut niin laitetaanko kuolinsyyksi tuntematon vai idiootti, koska ei huomannut mitään olevan meneillään?
Olen melkein onnellinen. Melkein. Minä voisin olla. Voisin hyväksyä itseni ja antaa olla. Voisin ilahtua siitä että minulla on toimiva vaatekaappi josta löydän jotain päällepantavaa. Tai voisin mennä alaspäin kunnes olen laihtunut toisen 10 cm vyötäröltäni. Voi helvetti, voi helvetin helvetti välillä pidän itseäni hyvännäköisenä. Ehkä äkillinen heterouteni on vain yritys saada kuulla olevani hyväksytty. Minä. En. Tiedä. Minä en tiedä mihin kiinnittää huomiota.
Mutta onneksi kukaan ei kiinnitä tähän mitään huomiota, joten jos jätän syömättä kukaan ei huomaa. Puhdistus. Anteeksianto. Itsesyytös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti